Sunday, March 31, 2013

The Forbidden Road

red_cliffs_heidipru_300313 The Forbidden Road / 300313.

Tämän kuvan kanssa taisi mennä puoli päivää, että sain nuo kalliot näyttämään itseltään. Alunperin kuvan oli tarkoitus olla päiväkuva, mutta muutin värejä sen verran, että miellän tämän nyt yökuvaksi, vaikka sävyiltään tämä taitaa olla kyllä aivan liian lämmin sellaiseksi (ja huomautettiinhan minulle, että hei, Star Warsissa näkyy välillä ne kaksi aurinkoa. Se siitä vaihtelusta sitten). Alla toinen kuva, jossa näkyy taas vähän lisää kallioita, mutta jonka tekemiseen käytin onneksi vain vähän alle kaksi tuntia, kun jätin sen vielä luonnosmaisemmaksi kuin tuon ylemmän.

Molemmissa kuvissa näkyy pieni valjakko, josta meinasin piirtää myös lähemmin kuvaa, mutta se jäi sitten vielä suunnitteluasteelle. Ajatuksena oli, että tämä valjakko kulkee koko ajan suuntaan, jossa tulee kieltomerkkejä ja varoituksia vastaan, mutta heidän on kuitenkin pakko matkata sinne. Valjakon perää pitää nuori poika, joka vielä jaksaa ihmetellä näitä varoituksia kantojuhtana toimivan keihäsantilooppinsa kanssa. Vanhemmat kulkijat ohittavat nämä merkit välttäen katsomasta niihin, tietäen, että matka täytyy tehdä varoituksista huolimatta. 

Allaolevan kuvan vartijapatsaissa kuvittelin asuneen ennen muinoin oikeitakin vartijoita, mutta unohdin lopulta piirtää ikkunoita ja muita asutukseen viittaavia merkkejä, kun halusin tämän vain kiiruusti valmiiksi :D Ainoastaan nuo hajonneet riippusillat muistuttavat nyt ihmisistä.

guardians_heidipru_310313
 The Guardians / 310313.

3 comments:

  1. Ooo, mahtavalta näyttää!! Ihan tosi upeeta, pitäis itekin ruveta harjottelemaan tällasia maisemakuvia, näis on kyllä tunnelmaa :D

    ReplyDelete
  2. Hyvä Heidi! Kyllä sinusta on aineksia vaikka mihin, kunhan vaan jatkat samaan malliin :)

    ReplyDelete
  3. Kiitos molemmille huipuista kommenteista! :D Ei se auta kuin näemmä jatkaa tekemistä. :D

    ReplyDelete